Olen vasta viimeaikoina alkanut käyttää tofua ruoanlaitossa hieman enemmän. Ainakin omalla kohdallani tofun makuun totuttelu on vienyt oman aikansa, mutta nykyään käytän sitä silloin, kun haluan jotain hyvää melko pienellä vaivalla. Uuuniruoat ovat helppoja valmistaa, koska valmistus ei vaadi kuin kasvisten pilkkomista ja uunivuokaan latomista. Ainoa miinus on, että nälkäisenä ruoan valmistumisen odottelu voi tuntua piinaavalta. Odottelu on kuitenkin vaivan arvoista!
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 munakoiso
1 bataatti
2 tomaattia
1 rkl oliiviöljyä
1 paketti marinoitua tofua
2,5 dl ruokakermaa (soija tai kaura)
1 rkl soijakastiketta
n. 1 rkl sitruunamehua
1 tl oreganoa
1/4 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
suolaa
Valmistus:
Pilko sipuli, tomaatit ja munakoiso. Purista munakoisojen päälle sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Purista valkosipulinkynnet, ja viipaloi munakoiso ohuiksi viipaleiksi. Laita pannulle oliiviöljyä ja lisää pilkottu sipuli, puristetut valkosipulit sekä pilkotut munakoisot. Anna pehmentyä hetken ja lisää tomaatit. Älä ruskista. Lisää viimeiseksi mausteet sekä pilkottu tofu. Lado uunivuokaan vuorotellen viipaloituja bataatteja sekä pannulla pehmennettyä munakoiso-tofuseosta. Laita lopuksi päälle loput bataattiviipaleet. Kaada päälle ruokakerma, ja paista laatikkoa 225 asteessa noin tunnin ajan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vegaaninen banaani-suklaaunelmakakku
Pääsiäisenä on lupa herkutella juhlaa edeltävän suuren paastoajan jälkeen. Itse olen yrittänyt joka vuosi paastota herkuista, joita olen h...
-
Ensimmäinen joulu vegaanina ei ollutkaan niin iso juttu ruokien suhteen, kun olin ehkä etukäteen ajatellut. Kaikki ruoat onnistuivat hyvin...
-
Bebe-leivokset ovat aina olleet yksi lempileivoksistani, mutta huomasin harmikseni melko pian vegaaniksi siirtyessäni, ettei vegaanista bebe...
-
1,5 dl tummaa soijarouhetta 3 dl vettä (1 porkkana) 1 iso sipuli 3 valkosipulin kynttä n. 3 rkl oliiviöljyä 1 tl maustepippur...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti