sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Vegaaninen sitruuna-marenkipiirakka

 Pakkohan sitä oli itsekin kokeilla tuota paljon kohistua vegaanisen marengin tekoa. Olin todella positiivisesti yllättynyut, että marenki todella on ihan oikean marengin näköistä ja makuista ja niin vaivatonta valmistaa. Yllättävää oli myös se, miten nopeasti liemi alkaa vatkautua ja saeta. Ensimmäisellä kerralla kannattaa olla tarkkana marengin paiston kanssa, ettei marenki pääse palamaan, joten marengin paistamista kannattaa valvoa uunin vieressä. Piirakan kannattaa antaa rauhassa seistä jonkin aikaa ennen leikkaamista, jotta kiisseli ehtii kunnolla jähmettyä. Omasta mielestäni piirakka on parasta seuraavana päivänä jääkaappi kylmänä. 


Pohja:

100 g margariinia

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl sitruunamehua

1/2 tl leivinjauhetta

1 rkl vettä


Sitruunakiisseli:

1 sitruunan mehu

2 1/2 dl vettä

1/2 dl sokeria

1 1/2 rkl perunajauhoja

Marenki:

yhden kikhernepurkin liemi (noin 2 dl)

1 1/2 dl sokeria

1/2 tl psylliumia


Valmistus:

Nypi margariini ja vehnäjauhot sekaisin. Lisää sitruunamehu, sokeri ja vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Tee sillä aikaa kiisseli. Laita kaikki aineet kattilaan ja kiehauta kiisseli sakeaksi. Tee seuraavaksi marenki. Vatkaa lientä hetken aikaa ja lisää sokeri joukkoon pienissä erissä. Lisää vielä psyllium ja vatkaa sitten niin kauan, että marenki pysyy kulhossa ylösalaisin käännettäessä. Kaada kiisseli pohjan päälle ja lusikoi marenki kiisselin päälle. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia, ja laske sitten uunin lämpötila 125 asteeseen ja anna piirakan olla uunissa vielä noin 5-10 minuuttia.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vegaaninen banaani-suklaaunelmakakku

  Pääsiäisenä on lupa herkutella juhlaa edeltävän suuren paastoajan jälkeen. Itse olen yrittänyt joka vuosi paastota herkuista, joita olen h...