keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Vegaaniset pinaattiletut

Herkulliset ja terveelliset letut onnistuvat taatusti tämän ohjeen avulla. Koska ohjeessa ei käytetä lainkaan sitovaa kananmunaa, saat parhaan tuloksen käyttämällä paistoon räiskälepannua. Näin estät lettuja hajoamasta kääntämisen aikana. Isompien lettujen paistokin onnistuu, kun jätät letut hieman paistinpannun pohjaa pienemmiksi. Tarjoa letut joko makeiden tai suolaisten täytteiden kanssa. 
 

4 dl soijamaitoa

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

1 rkl öljyä

150 g pakastepinaattia

Valmistus:

Vispaa vehnäjauhot soijamaidon joukkoon. Lisää suola, sokeri ja öljy ja lopuksi sulaneet pinaatit. Huom! Kaada sulaneista pinaateista ennen lisäystä liika vesi pois. Sekoita lettutaikina tasaiseksi ja anna vetäytyä noin puolen tunnin ajan.

Paisto:
Laita kuumalle pannulle nokare vegaanista margariinia, ja paista muutama minuutti kummaltakin puolelta vaalean ruskeaksi.






Täytteet letuille:

Makaronitäyte

1 dl rakettispagettia

1 punasipuli

1/2 avogado

n. 1/2 tuorekurkkua

1 suolakurkku

1/4 tl valkopippuria

paprikajauhetta

1 rasia vegaanista majoneesia

Valmistus:

Keitä makaronit kypsiksi ja jäähdytä. Pilko muut aineet kulhoon ja sekoita joukkoon majoneesi, mausteet ja makaroni.


 Herkkusienitäyte


 1 rasia ruskeita herkkusieniä

1 punainen paprika

1 punasipuli

2 valkosipulia

2 rkl oliiviöljyä

2 dl kauraruokakermaa

1 tl suolaa

 mustapippuria

Valmistus:

Pilko herkkusienet, paprika ja  sipulit. Kaada paistinpannulle öljy ja hetken päästä sipulit. Lisää seuraavaksi pilkottu paprika ja herkkusienet. Kuulota muutaman minuutin ajan, lisää ruokakerma ja mausteet. Anna sakeutua joitakin minuutteja miedolla lämmöllä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vegaaninen banaani-suklaaunelmakakku

  Pääsiäisenä on lupa herkutella juhlaa edeltävän suuren paastoajan jälkeen. Itse olen yrittänyt joka vuosi paastota herkuista, joita olen h...