tiistai 5. syyskuuta 2017

Pizza torttutaikinalevyistä



Löysin pakkasesta vielä viimevuotisia torttutaikinalevyjä. Ajattelin kokeilla, millaista pizzaa näistä levyistä voisi syntyä. Yllätyin positiivisesti. Pizza oli todella maukas ja jokaiselle on jo valmiiksi viipaloitu pizzapala valmiina. Yhdelle uunipellille mahtuu kuusi torttutaikinalevyä, neljä pitkittäin ylös ja alapuolelle kaksi pitkittäin vaakaan. Oma uunini ei ainakaan paistanut pizzaa tarpeeksi kypsäksi 15 minuutissa, joten kannattaa alkaa 15 minuutin kohdalla kurkistella pizzan pohjasta, milloin pizza alkaa olla valmis.



6 torttutaikinalevyä

1 prk tomaattimurskaa (yrtti)

(2 rkl oliiviöljyä)

1/2- 1 punasipulia

½ paprika

2 tomaattia

½ avogado

3 valkosipulinkynttä

oliiveja oman maun mukaan

tuoretta oreganoa

murskattua mustapippuria

vegaanista juustoa



Valmistus:

Asettele torttutaikinalevyt uunipellille. Soseuta tomaattimurska ja oliiviöljy tasaiseksi ja levitä pohjien päälle. Pilko paprika, viipaloi tomaatit, paprika ja avogado ja levitä tomaattimurskan päälle. Lisää päälle oliivit, puristettu valkosipuli, murskattu mustapippuri sekä hienonnettu oregano. Levitä päälle juustoraaste. Paista 225 asteisessa uunissa 15- 20 minuuttia. 





 Tältä näytti ennen uuniin menoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vegaaninen banaani-suklaaunelmakakku

  Pääsiäisenä on lupa herkutella juhlaa edeltävän suuren paastoajan jälkeen. Itse olen yrittänyt joka vuosi paastota herkuista, joita olen h...