maanantai 24. lokakuuta 2016
Soijarouhe makaronilaatikko
Makaronilaatikon makua voi muutella valitsemalla itselle sopivia raaka-aineita soijarouheen kaveriksi. Siitä voi esimerkiksi halutessaan jättää aurinkokuivatut tomaatit ja tuoreet tomaatit pois ja korvaa ne esimerkiksi pavuilla. Myös mausteiden suhteen voi turvautua omaan makuun, ja korvata maustepippuri mustapippurilla ja oregano vaikka tuoreella basilikalla.
500 g makaronia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 dl tummaa soijarouhetta
2, 5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl oliiviöljyä
2 tomaattia
5 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
1/2 paprika
1 tl maustepippuria
2 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa
1 tl suolaa
3 dl kaura tai soijaruokakermaa
3 tl margariinia
Valmistus: Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä. Laita soijarouhe ja kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen ja keitä noin 5 minuuttia tai niin kauan, että vesi on täysin imeytynyt. Kuulota paistinpannulla sipuli ja valkosipulit. Lisää hetken päästä soijarouhe, tomaatit ja paprika ja lisää mausteet. Siivilöi makaroneista vesi ja yhdistä ne soijarouheseoksen kanssa. Lisää ruokakerma ja kaada öljyllä voideltuun uunivuokaan. Laita laatikon pinnalle muutama nokare margariinia ja paista 200 asteessa noin 35-45 minuuttia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vegaaninen banaani-suklaaunelmakakku
Pääsiäisenä on lupa herkutella juhlaa edeltävän suuren paastoajan jälkeen. Itse olen yrittänyt joka vuosi paastota herkuista, joita olen h...
-
Ensimmäinen joulu vegaanina ei ollutkaan niin iso juttu ruokien suhteen, kun olin ehkä etukäteen ajatellut. Kaikki ruoat onnistuivat hyvin...
-
Bebe-leivokset ovat aina olleet yksi lempileivoksistani, mutta huomasin harmikseni melko pian vegaaniksi siirtyessäni, ettei vegaanista bebe...
-
1,5 dl tummaa soijarouhetta 3 dl vettä (1 porkkana) 1 iso sipuli 3 valkosipulin kynttä n. 3 rkl oliiviöljyä 1 tl maustepippur...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti